Viime päivinä tallilla ollaan järjestelty joulunviettoa, koristelu on aloitettu ja joulun ajan tapahtumat on päätetty. Hevosetkin tuntuvat olevan joulumielellä, sillä pientä kujeilua ja virkistelyä on ilmennyt ratsastuksessa ja laitumella. Tapaturmilta ollaan säästytty, sillä viatonta riemunpitoahan ne pollet ovat pomppineet.

Lumi on ollut jo pitkään maassa, viime kuun alusta saakka. Silloinkin oli riemu katossa niin hevosilla kuin muilla tallilaisilla =)
Valkoiset ponit ovat ruvenneet soluttautumaan turhan hyvin hankiin välillä, sillä yksi ilta jouduttiin suuremmalla porukalla etsimään Monnia, sillä sitä ei huvittanut tulla muiden ponienkin mentyä. Lopulta se tuli kun haettiin leipä ämpäri ja sitä kolisutettiin. Oli se kyllä jännää, kun tuntui poni täysin maan nielemältä ja olihan se aikalailla, kun lunta on paikoittain jopa yli puolimetriä. Shetlanninponeillahan on hauskinta, kuten myös miniatyyreillä ja talvi varsoilla, mutta se ei näytä niidenkään menoa haittaavan, kun vauhdilla sitä loikitaan pitkin poikin ja luodaan omat urat syömäpaikalta, vesiämpärille ja metsään.

Tapahtuipa tuossa yksipäivä mielenkiintoinen sattumus, joka on pistänyt hieman päiväjärjestystä uusiksi. Nimittäin ollessani kärryillä liikenteessä Ässällä pari päivää takaperin, tuli reissullamme yllätys vastaan. Menimme hieman rämeistynempää metsätietä, kun huomasin liikettä ojassa. Pysäytin Ässän samantien, jo senkin takia ettei Ässä saisi härväriä mönkijäisestä. Onneksi pysäytinkin, sillä ojasta löytyi pieni pentu. Aluksi luulin sitä koiranpennuksi, mutta mentyäni lähemmäksi sainkin todeta sen olevan sudenpentu... Niskavillani nousivat pystyyn, mutta olin samalla onnellinen, näin vihdoin suden ihka elävänä, mutta samassa tajusin, että metsässä voi olla susi laumakin, kun kerta pentukin löytyy... Pentu näytti kylläkin viruneensa pitempään jo ojassa ja vaikutti jotenkin heikolta. Vannotin Ässälle, että nyt paikka ja jätin sen seisomaan tielle, kun menin itse ojaan nostmaan pennun syliin. Otin sen varovasti, mutta tukevasti syliin ja tunnustelin oliko sillä ruhjeita, mutta pentu oli täysin ehjä, vain erittäin laiha ja kylmissään. En epäröinyt enää hetkeäkään ottaa pentua mukaan, sillä se oli selkeästi hylätty, varmaan juuri pienen kokonsa ja heikkoutensa vuoksi. Nousin varovasti Ässän kärryille ja asettelin pennun takin sisään hieman kuin pussiin, ettei se tippuisi ja että sillä olisi lämmin. Käännyimme takaisin päin ja annoin Ässän jolkotella rennosti tallille päin, onneksi sitä ei tarvitse ohjata enempiä, kun vain pitää ohjat kädessä kotiretkillä.
Tallipihassa hyppäsin kärryiltä ja huikkasin talliin josko joku voisi tulla auttamaan, pari innokasta tallityttöä säntäsi ottamaan Ässän, kysellen samalla mikä minulla oli sylissä, vastasin sen olevan koiranpentu, sillä en halunnut edes kuvitella millainen häly siitä tulisi jos kaikki kuulisivat sen olevan susi... Suuntasin talolleni, jossa lämmitin pennulle maitoa sekä tein sille lämpimän pesän kankaista ja korista. Sitten soitin eläintensuojeluviranomaiselle, joka kehotti pitämään pennusta huolta ja, että he voisivat hakea sen vielä tänään, mutta sanoin mielelläni pitävän pennun jos se sopisi heille ja selostin tiloistamme sekä mahdollisuuksistani pitää sutta täällä. Kerroin, että kasvettuaan pennulla olisi mahdollisuus päästä metsiimme kulkemaan vapaana, mutta myös siitä, että se voisi mahdollisesti lähteä lauman mukaan jos sellainen ikunaan löytyy. Henkilö jonka kanssa puhuin oli erittäin myönteinen ideani suhteen ja sanoi luottavansa täysin minuun (olin ennenkin ollut yhteydessä eläintensuojeluviranomaisiin, ja siellä ehkä tunnistettiin minut, joten asia oli vielä helpompi saada onnistumaan). 
Sain heiltä vielä neuvoja miten pennun kanssa kannattaa toimia, mutta tiesin asiat jo entuudestaan, mutta kiittelin kohteliaasti ja lupasin pitää pennusta parhainta huolta.
Puhelun päätyttyä käännyin pennun puoleen joka oli nukahtanut masu täynnä ja nautti selvästi lämpimästä pesästään. Silittelin pentua varovasti ja soitin yhdelle tallitytölle ja kysyin jos hän voisi kerätä pari muuta tallilaista liikuttamaan hevoset jotka minun piti tänään liikuttaa, mutta nyt en voinut. Sanoin kertovani syyn huomenna, kun taas pääsisin tallille, sillä nyt loppu päivän olisin vahtimassa pentua. Tallityttö myöntyi ilomielin ja kiitin häntä kovasti. Iltatallin tänään oli muutenkin hoitamassa tietty porukka.
Tein suosiolla lisää lämmintä maitoa odottamaan tuttipulloon, että pentu heräisi.
Sainkin todeta pennun heränneen sillä aikaa kun olin puuhaillut muuta. Se taapersi hieman arasti ympäri olohuonetta, mutta ei pelännyt minua yhtään. Kävin hakemassa tuttipullon ja menin istumaan lattialle. Pentu joi reippaasti ja tyhjensi pullon hetkessä. Silittelin sitä sylissäni niin kauan, että se nukahti jälleen. En lähtenyt siitä mihinkään vaan annoin suloisen pennun nukkua rauhassa sylissäni.

Nyt pentu on jo kotiutunut hyvin ja voin ottaa sen mukaan tallille, kunhan pidän sitä sylissä aina kun hevosia on lähistöllä etteivät ne liiskaa pientä vipeltävää sutta. Selvästi se on jo jonkin ikäinen, sillä se juoksee ja riehuu kuin aikuinen koira.
Kerrottuani tallilaisille mikä tämä otus oli tuli tietenkin esiin niitä jotka epäilivät sen sopeutumista ja sitten taas niitä jotka innostuivat silmittömästi.
Selitin selvittäneeni asian eläinsuojeluviranomaisillekin ja he suostuivat ilomielin antamaan pennun kasvaa tilallamme. Pentu sopeutuisi tallille kuin koira, mutta se saisi aikuisena kulkea vapaana metsissämme. Lopulta kaikki heltyivät pentuun ja kyselivät saisivatko he silittää sitä ja pitää sylissä, mutten heti aluksi antanut sitä jokaisen riepoteltavaksi. Myöhemmin kuitenkin pentu jo touhusi omasta tahdostaan kenen tahansa kanssa joka sille oli kiltti ja lähestyi sitä oikein ja rauhallisesti.

Meillä on nyt sitten tallisusi, jota ei ihan jokapaikasta löydäkkään =) Pentu sai nimekseen Lonely Wolf, mutta sitä kutsutaan nimellä Luta. Se on myös osoittanut kiinnostusta hevosia kohtaan, mutta näin aluksi vain tallinpieniin miniatyyreihin, koska ne ovat turvallisen kokoisia. Kumma kyllä hevoset eivät ole säikkyneet sitä, ehkä siksi, ettei se ole kuitenkaan kasvanut kokonaan luonnossa ja täten ei omaa uhkaavaa suden auraa?
Voin sanoa Lutan olevan mitä sympaattisin sudenpentu, sillä iltaisin se käpertyy kainaloon kerjäämään huomiota ja nukkumaan mennessä se asettuu usein jalkopäähän nuttuun. Aamulla se herättää iloisesti vinkuen, juuri sopivaan aikaan aamutallia varten (eli joillekkin liian aikaisin muttei minulle).
Tallissa se osaa olla hiljaa ja kulkee enimmäkseen minun perässäni ja kadotessaan tulee kuitenkin kutstuttaessa.

Tarkkaillaan siis miten Luta kehittyy meillä =)